Jokaisella ihmisellä on elämässään unelmia, ja hyvin usein unelma myös jää unelmaksi, mutta yhtä usein unelmasta tulee tavoite. Lähes kaksi vuotta sitten minulla oli onni tavata erittäin positiivinen ja avoin henkilö, Ari, jolle tein silloin studiokuvia, ja hän kertoi kirjoittavansa runoja. Se, että vie unelmansa loppuun asti – myötäeläen ja […]
Photo Studio Delfinio ja Teijon ainutlaatuinen ruukinmiljöö kutsuvat Sinut kuvauksiin ruskan aikana. Teijolta löydät upeat ulkotilat: valtavan lehmuskujan, patolammen, vanhoja rakennuksia, sillan, kirkonmäen, ruukkikylän miljöön puolesta, sekä meren välittömän läheisyyden. Luonto tarjoaa aina valtavasti mahdollisuuksia kuvauspaikkoihin ja -rekvisiittaan, mutta kuvaukseen voi halutessaan lisätä myös muuta rekvisiittaa. Kuvattavaksi ovat kaikki tervetulleita. […]
Hanko sijaitsee Hankoniemen eteläkärjessä ja on kolmelta suunnalta meren ympäröimä. Kaupungin alueella on siis runsaasti merenrantaa ja yli 30 kilometriä hiekkarantaa. Hangon ainutlaatuinen luonto houkuttelee pitkille, avoimille rannoille, sileille kallioille, kimaltelevan meren äärelle ja kangasmetsien poluille. Kuvien sisällöistä ja kokonaisuudesta voin aina sopia erikseen ja kokonaisuus toteutetaan joka kerta asiakkaan […]
Photo Studio DELFINIO kutsuu jokaista halukasta kuvaukseen meren rannalle Vuohensaareen ja sen ympäristössä vuodenajasta riippumatta. Luonto tarjoaa aina valtavasti mahdollisuuksia kuvauspaikkoihin ja -rekvisiittaan, mutta kuvaukseen voi halutessaan lisätä muuta rekvisiittaa tai vaikka narsissin kukkia. Klikkaa kuvat alta suuremmiksi ja selaa. Auringonlaskun aikaan. Upea varusmies. Kuin ympärillä on kukkia, aurinkoa, […]
Kaipaako yrityksesi sosiaalisen median kanaviin uusia, tyylikkäitä kuvia? Oletko uudistamassa yrityksesi verkkosivuja ja kaipaat sivuillesi valokuvia, jotka tukevat brändiäsi ja luovat yrityksellesi sopivaa ilmettä? Asiakas haluaa usein tietää, ketä palvelun takana olevassa yrityksessä työskentelee. Hyvälaatuiset valokuvat ovat asia, joka kiinnittää asiakkaan huomion yrityksen kotisivulla tai sosiaalisen median vieraillessaan. Photo Studio […]
Aurinkoisena kesäpäivänä Photo Studio DELFINIO lähti kohti Sastamalan kaupunkia kuvaamaan Ari Tabellin perhettä heidän kotonaan ja heille tärkeissä paikoissa. Valokuvaajan työ on vaihtelevaa ja arvaamatonta. Joka kerta matkaan lähtiessä tulee mietittyä: ”Mitähän tänään tulee vastaan?” Vastaan tulee matka, tutustuminen uuteen perheeseen ja sen historiaan, käyntejä uusissa paikoissa sekä yllätyksiä, joita […]