DELFINIOn tehtävänä on saada vangittua tunteiden lämpö sekä sukulaisten ja ystävien hymyt, jotta hääkuvia tarkastellessasi et ainoastaan muista tapahtumaa, vaan myös koet sen uudelleen.
Luomme jotain, mitä ei ole ollut tähän asti. Perhekronikka saattaa kuulostaa kovinkin suureelliselta, mutta me vilpittömästi haluamme, että hymyilet tai itket katsellessasi valokuviasi. Ettet ainoastaan muista, miltä näytit, vaan myös muistat tarkalleen, miltä sinusta tuntui.
Reportaasi on tunteita. Se on iloa, ihmetystä, ensisilmäyksiä, naurua, kyyneleitä, ihailua, esimakua, väristyksiä, odotusta, vahvoja tunteita, ilahtumista ja euforiaa!
Haluamme, että lapsesi ja lapsenlapsesi viihtyvät katsellen onnellisia ja rakastavia vanhempiaan tai isovanhempiaan. Valokuviamme ei voi luonnehtia kaikkein muodikkaimmiksi tai säihkyvimmiksi. Emme noudata trendejä tai viimeistä huutoa olevaa sävytystä. Pyrimme varmistamaan, että kuvat ovat eläviä, aitoja ja hyvällä maulla tehtyjä. Jotta ne eivät vuosien jälkeenkään menetä ajankohtaisuuttaan.
Tiedän, ettet osaa olla kuvattavana.
Taito olla kuvattavana on kuin yksisarvinen, tonttu, joulupukki tai teini-ikäinen mutanttikilpikonna. Voit uskoa niihin, mutta todellisuudessa niitä ei ole olemassa – kuten ei ole olemassa taitoa olla valokuvattavana. On olemassa taito rakentaa taloja, parantaa ihmisiä, leipoa leipää tai tehdä ristipistoja. Mutta ei ole olemassa kykyä olla valokuvattavana.
On vain sen taito, joka pitää kameraa käsissään – valokuvaamisen taito.
Häissä me etsimme tunteita ja hetkiä.
Kuinka isä johdattaa morsiamen sulhasensa luo.
Kuinka äiti henkeään pidätellen katselee poikaansa, joka menee naimisiin kauniin ja hyvän tytön kanssa.
Kuinka kätenne vapisevat, kun yritätte laittaa sormuksia toisillenne, ja juuri sillä hetkellä kyynel niin petollisesti ilmestyy silmäkulmaan, ja kuinka koko keho menee kananlihalle, kun kuullaan vihkikaavan ”tahdon”.
Rakkaiden ilon kyyneleitä, ystävien hymyjä ja naurua, katseita täynnä lämpöä.
Kaikki mikä ympäröi sinua ja luo tunnelman. Koska, se on tärkeintä.
Jos olet sitä mieltä, että kuvien tulee olla tunteikkaita, iloisia ja välittää juuri sinun tunteitasi ja näyttää juuri sinun hääsi – ajattelemme samalla tavalla! Jos pidät täyteläisistä väreistä ja tyylikkäistä mustavalkokuvista, ajattelemme samalla tavalla! Ja lopuksi: jos olette mielipuolisen rakastuneita toisiinne, jos teidän on hyvä olla toistenne seurassa ja jos olette valmiita koko elämänne ajan katsomaan toisianne hellästi ja rakastaen, niin olette selkeästi ja ehdottomasti asiakkaitamme!
Photo Studio DELFINIO tarjoaa asiakkailleen valokuvauspalveluiden lisäksi erilaisia valokuvatuotteita. Meiltä löydät laadukkaat italialaiset UNIBIND-laatu valokuvakirjat, ainutlaatuiset ja käsintehdyt design-lahjapakkaukset, valokuvatulosteita, lahjakortteja ja paljon muutakin.
Jokainen valokuvakirja on yksilöllinen taideteos!
Meidän pakkaukseemme on pakattu täydellisyyttä!
Jokaisissa häissä on omat erityispiirteensä kuten ajoitus, vieraiden määrä, logistiikka jne. Siksi hinnat ovat hyvin yksilöllisiä ja riippuvat projektin luonteesta ja toteutuksesta.
Ota yhteyttä ja toivottavasti päästään pian kuvaamaan!
+358 40 417 1125
ASIAKASPALAUTE
Kira / Hääkuvaus / Salo
Työskentely Nadezdan kanssa oli helppoa ja luontevaa. Huomioit morsiusparin toiveet ja toteutit ne hienosti. Pidimme kuvista paljon, kuvista välittyi omat toiveemme ja ammattilaisen työote. Viestintä oli riittävää ja morsiuspari huomioivaa. Erityisen iloisia olimme sitoutumisestasi meidän tärkeimpään päiväämme. Kommunikointi puolison ja vieraiden kanssa toimi hyvin ja oli myös todella huomioivaa ja toimivaa. Kuvat saimme sovitun aikarajan puitteissa. Ihanaa oli saada lähes heti häiden jälkeen jo muutama maistiainen hääkuvista ❤ Tunteet välittyivät kuvista erittäin hyvin, minkä vuoksi koimme kuvien onnistuneen erityisen hyvin! ❤ Voin lämpimästi suositella Nadjan palvelua ystävilleni. KIITOS TODELLA PALJON.
Arkan / Hääkuvaus / Salo
Kiitos paljon ihanista kuvista 💞 Olet kyllä todella taitava valokuvaaja ☺️☺️ oli ihana saada sinut ikuistamaan meidän tärkeää päivää ❤️
Satu / Hääkuvaus / Salo
Kiitos paljon ihanista kuvista 🥰 Ikuistit meidän päivän niin kauniilla kuvilla 💕💖💕 teet työtäsi kyllä koko sydämellä, oli ilo saada juuri sinut valokuvaamaan meitä 💗💗💗 KIITOS VIELÄ KERRAN 💖
Tuija / Hääkuvaus / Turku
Ja sinä Nadezda olet pienestä koostasi huolimatta suurisydäminen ja suloinen nainen ja varmasti maailman taitavin valokuvaaja. Voin vain ihmetellä, miten kauniita kuvia olet meistä ottanut. Emme me, minä, Kari ja muu perheeni, ole ihan niin hyvännäköisiä, kuin ottamissasi kuvissa näyttää. Teet taikoja työssäsi. Kiitoksia.
Jenny / Hääkuvaus / Helsinki
Kuvat ovat IHANIA! Kiitos! Kuvista välittyy upeasti päivän tunnelma. Olen superiloinen!!!
Kuvattavana oleminen oli täysin vaivatonta, hädin tuskin huomasin sitä. Kuvia tuli paljon kattaen koko päivän ennen kirkkoa viimeiseen lauttaan. Saimme myös videokollaasin päivästä joka on hienosti editoitu. Kuvat ja editoinnit oli laadultaan korkeita, kuvat toimitettiin pilvipalvelun kautta jonka avulla oli helppo ladata kuvat sekä puhelimeen että tietokoneelle. Vieraat kehui kuinka ammattitaitoinen ja mukava kuvaaja oli. Kuvat tulivat parin viikon aikana joka on mielestämme sopiva aika toimitukselle. Tulostetut kuvatkin olivat korkealaatuisia ja ne näyttävät hyvältä kehyksissään.
– Tunteet välittyvät kuvista oikein mahtavasti.
Suosittelemme Nadezdaa täysin! 10/10
Suosittelen ehdottomasti laittamaa äänen sekä HD-laadut päälle ja nauttimaan Karkauspäivänä tapahtunut vihkiminen video Photo Studio DELFINIOn YouTube kanavalla.